Taitoluistelu

Erinomaiset puitteet taitoluistelulle

Santasport tarjoaa kansainvälisen vertailun kestävät olosuhteet taitoluistelun harjoitteluun aina junioreista maajoukkuetasolle asti. Ammattimaiset tukipalvelut mahdollistavat sekä yksin- että muodostelmaluistelijan kehittymisen huipulle saakka.

Taitoluistelu yläkoululeirityksessä

Taitoluistelun yläkoululeirityksen tavoitteena on tarjota työkaluja itsensä kehittämiseen lajillisesti, fyysisesti sekä elämänhallinnallisesti.

Lajiharjoittelussa keskitytään pääasiallisesti urheilijan yksilöllisten taitojen kehittämiseen luistelijan omista lähtökohdista. Leireillä opetellaan myös kokonaiskuormituksen hallintaa arjen ja aikataulutuksen sujuvoittamisen kautta, psyykkisten taitojen harjoittelua ja hyödyntämistä harjoittelussa ja kilpailuissa sekä monipuolisen ravinnon ja palauttavan harjoittelun merkitystä.

Tarjoamme yläkouluikäisten valmennusta sekä yksin- että muodostelmaluistelijoille.

  • Olosuhteet

    Lajiharjoittelu

    Jääurheiluun tarkoitettu Lappi Areena tarjoaa taitoluistelijoille mitä parhaimmat olosuhteet lajiharjoittelulle. Katsomokapasiteetiltaan 3500-paikkaisessa kisahallissa tunnelma on katossa, kuten myös nykyaikaiset äänentoisto- ja valaistustekniikat, joiden avulla onnistut koreografiassasi mutkitta.

    Kisahallin lisäksi Lappi Areenalta löytyy kaksi harjoitushallia, joissa molemmissa on nykyaikaiset äänentoistojärjestelmät.

    Oheisharjoittelu

    Santasportilta löydät kaiken tarvitsemasi myös oheisharjoittelun toteuttamiseen leirin aikana.

    Oheisharjoittelumahdollisuudet:

    • 3 peilisalia (Juta, Saaga, Seita)
    • Voimistelupääty ja tatami
    • Urheiluhalli monipuoliseen harjoitteluun ja testaukseen
    • Kylpylä palauttavaan ja huoltavaan harjoitteluun
    • Tasokkaat kokoustilat video-oheisten järjestämiseen
  • Leiriajankohdat 2024-2025

    • 29.7.-2.8.2024
    • 26.-30.8.2024
    • 4.-8.11.2024
    • 27.-31.1.2025
    • 24.-28.3.2025
  • Kumppanuudet

    Teemme tiivistä yhteistyötä seuraavien kumppaniemme kanssa:

Hakeminen yläkoululeiritykseen

Vastuuvalmentaja


Anu Piltonen

Taitoluistelu

anu.piltonen@santasport.fi

Puh. +358 40 637 3903

Vastuuvalmentaja


Elina Reinikainen

Muodostelmaluistelu

elina.reinikainen@santasport.fi

Puh. +358 40 637 3903


Jaa sivu eteenpäin