Vilkas tutustumispäivä kokosi alakouluikäiset urheilijat yhteen

23.03.2018

20180323_095500.jpg

 

Liikunnan riemu ja innostuneisuus täyttivät perjantaiaamuna Lapin Urheiluopiston Rovaniemellä, kun Lapin Urheiluakatemia kokosi yhdessä Rovaniemen kaupungin kanssa noin satakunta kuudesluokkalaista yhteensä 16 eri koulusta tutustumaan yläkouluakatemian toimintaan.

Tutustumispäivän aikana urheilijat pääsivät kokeilemaan taitojaan erilaisilla liikuntarasteilla sekä saivat tietoa siitä, millaisia elementtejä leiritoiminta tulee pitämään sisällään. Päivän tarkoituksena oli myös madaltaa nuorten kynnystä hakea mukaan tavoitteelliseen toimintaan.

Tapahtumaa tarkkailemassa ollut Ounasrinteen koulun opettaja Iiro Kylmänen koki tutustumispäivän erittäin tervetulleena lisäyksenä alakoulunsa päättäville urheilijanuorille.

–Mielestäni tämä toimii todella hyvänä starttina yläkouluakatemiaan siirtymiselle, sillä nuoret pääsevät jo tässä vaiheessa näkemään ketä tänne on mahdollisesti hakemassa ja myöskin henkilökunta tulee etukäteen tutummaksi, Kylmänen pohti mahdollisia hakuun vaikuttavia tekijöitä.

Olympiakomitean koordinoiman urheiluakatemiaohjelman tehtävänä on mahdollistaa nuoren urheilijan täysipainoisen opiskelun ja harjoittelun yhdistäminen jo yläkouluikäisistä saakka. Yläkouluakatemian erityinen rooli on monipuolisen tuen antaminen etenkin urheilijan polun alkuvaiheisiin. Harjoittelun lisäksi leirimuotoisena toimivan yläkouluakatemian merkittävä painopiste on yleinen elämänhallinta, mihin lukeutuu urheilijalle tärkeät lepo, ravinto sekä opiskelu. Akatemiasta urheilija saa myös runsaasti vinkkejä ja tukea leirien väliseen harjoitteluun.

Tutustumispäivän liikuntarasteilla yleinen ilmapiiri oli innostunut. Iloa ja naurua riitti ympäri urheiluhallia, eikä hikikarpaloiltakaan onnistuttu säästymään. Rasteja oli tarjolla aina kamppailusta kehonhallintaan, voimistelusta yleisurheiluun ja tasapainotaidoista pienpeleihin.

Saaren koulun kuudesluokkalaiset Lilli Kansanniva ja Usva Väntänen olivat mielissään järjestetystä tapahtumasta ja erityisesti voimistelu jäi voimistelua sekä cheerleadingia harrastavien tyttöjen mieleen. Molemmat tytöt aikoivat laittaa hakupaperit vetämään tulevalle lukuvuodelle.

Lapin Urheiluakatemian yläkoulutoiminnassa on tällä hetkellä mukana kutakuinkin 250 nuorta urheilijaa, joista noin puolet tulevat muualta kuin Rovaniemen alueelta. Vaikka suurin osa mukana olevista nuorista tuleekin Pohjois-Suomesta, kertoo toiminnan vetovoimasta jotain sekin, että myös pääkaupunkiseutu on edustettuna muutamien urheilijoiden voimin.

Yläkouluakatemiahaku lukuvuodelle 2018-2019 on parhaillaan käynnissä ja jatkuu aina huhtikuun loppuun saakka. Kevään aikana tarjolla on myös avoimia infotilaisuuksia toiminnasta kiinnostuneille urheilijoille, vanhemmille ja valmentajille. Seuraavat infotilaisuudet järjestetään ensi viikon tiistaina 27.3. Kemissä Teknologiakylä Digipoliksen tiloissa klo 17 sekä Tornion kaupungintalolla klo 18.30. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy, eikä niihin tarvitse erikseen ilmoittautua.